Ollaan päästy jo keskelle kesää. Muutama hieno hellekeli on ollutkin, mutta sitten aika epävakaista.

Toivotaan kuitenkin lomille heinäkuulle hienoa säätä...
Sade sen kun jatkuu, eikä loppua näy. Toisaalta ihan hyvä, että kylvetty ruohikko kastuu itsestään.

 

Meidän takapihalla on kaksi isoa ruusupensasta, jotka ovat jo kukassaan. Ihana tuoksu. Sopivasti juhannukseksi kukkivat ja osa kukista kukintansa kukkinutkin. Jotain kivaa olisi tuonne takapihallekin keksittävä.
Kenties joku hieno patsasaihe.. Mietinnän alla vielä.

Nämä kielot joutuvat kuistin alta väistymään toiseen paikkaan,
kun uusia ulkoportaita aletaan rakentamaan.

Tämä kapistus odottaa seinän vierellä pääsyä uuteen paikkaan.

Ihastuin näiden orvokkien väriin.
Mitään uutta ei puutarharintamalla. 
Kaikki suunnitelmat pyörii vain ajatustasolla. Katsotaan sitten kesälomien aikaan, mitä kaikkea niistä voisi jo toteuttaa.