Kylläpä aika rientää eteenpäin. Nyt ollaan jo keväässä ja kohta puissakin jo lehdet. No ei nyt varmaan ihan vielä, mutta kohta. Ja tänään on taas se päivä, kun pitäisi mennä kääntämään melkein katonrajaan viisareita. Vai pitäisiköhän vain mennä ottamaan paristot pois. Mitä sillä ajalla? Joskus vaan tuntuu, että olisi mukava saada päivään lisää tunteja.

Minusta on tainnut ihan huomaamattani tulla kellojen keräilijä. Joka huoneessa taitaa olla kello. Eikä riitä että siellä yksi raksuttaa, vaan siellä raksuttaa monta. Kai siihenkin tottuu. 
Mutta tässä niistä muutamia:

Isoin kello salissa 

Ja sen kirjoituspöydällä komistelee kirpputorilta löytynyt komistus

Olohuoneessa myös kirpparilöytökello..

...ja kaikkein tärkein, poikani koulussa tekemä kotkakello:

ja tällainen pienempi kello

Eteisessä kirpparilöytö, jossa myös ilmapuntari ja lämpömittari

 

tämä vanha kello on kulkenut mukana vuosikaudet

Keittiössä keittiön kello

ja kirpparilta löytynyt raksutin

Kuistin kello

Yläkerran keittiön raksuttaja

ja makkarin löytövekkari

sekä pojan hauskat kellot.

Ja nyt on kai aika tunnustaa, että taidan olla aika hupsu. Mutta eikös meillä jokaisella ole omat keräilykohteemme. (Vai onko?) 
Satuin katsomaan jakson Ruotsin miljonääriäideistä, jossa yksi naisista kertoi, kuinka hän kerää verhojen koristetupsuja. Ja hänellä niitä oli lukuisia. Hän laskikin ne jaksossa, mutta en muista mikä lopullinen luku olikaan. Mutta onhan ne kauniita roikkumassa tyynyn reunalla tai oven kahvassa. 
 

Mutta nyt pitää mennä - siirtämään aikaa!